Onni, kiitollisuus, Ellen ja vaatehuonekriisi

 Tällä viikolla olen iloinnut kovasti uutista "Ellen Jokikunnas saa lapsen". Ystäväni oli junassa ollessaan lukenut aiheesta ja viestitti mulle itkeneensä ilosta. Ja ei, hänkään ei tunne Elleniä. 

Sanoin että kadehdin Ellenin ihanalta vaikuttavaa parisuhdetta, taloa sekä Italian taloa. (Ihanan ihana se heidän ohjelma, jossa remppaavat Italian rötisköä)

Sanoin kyllä heti perään, että mulla on kolme lasta eli olen kuitenkin voiton puolella ja oikein onnellinen. (Toisekseen en halua sitä parisuhdetta, kuin tuollai ulkoapäin ihailtuna.)

Ystäväni kirjoitti jotain osuvaa ja koskettavaa, että oikein pysähdyin miettimään onnesta hyristen. 

"Tiedätkö, sä olet mun ystävistä ehkä onnekkain: sulla on kolme upeaa poikaa (terveitä eikä hunningolla), hyvin palkattu työ, oma koti, paljon ystäviä, äiti elossa ja pystyy auttamaan, sisko, jonka kanssa väleissä (On mulla velikin, joka ihana. huom.) ja oma auto. 

Siis mullahan on hirveän paljon kaikkea upeaa. 

No kuitenkin, Elleniltä kadehdin sen kykyä tehdä unelmat todeksi ja sen ihania juttuja sen ihanassa kodissa. Ja remppataitoa.

Tänään tässä inspiroituneessa kateudessa karsin vessan laatikoista ja vaatehuoneesta muutaman tavaran. Ja muutamalla tarkoitan oikeasti muutamaa. Vielä muutama tuhat jäljellä. 

Haluatteko kuvan kriisistä?

Ainoa siisti kohta on nuo vaatteet henkarilla. Ongelma vain se, että käytän noista vaatteista ehkä kymmentä. 

Ongelma on myös tuo iso kasa vanhoja lukiokirjoja. Mihin mä ne vien? Roskiin? :(

 

Helvetin reidet

 Mun piti luoda itseni uudelleen ja keksiä niitä uusia asuja. 

Päätin aloittaa helposta ja laittaa päälleni kauluspaita ja harmaa college, joka "muiden" päällä näyttää jotenkin coolilta.

Tadaa, tää homma tosiaan kaatuu mun reisiin.

Yhden illan reisijumppa ei pelastanut. 

Mun mekkorakkauteen saattaa siis liittyä mun reidet yhtä lailla kuin ne mekot. 

Vaatemietintöjä

 Koska tämä on mun blogi, niin en taaskaan puhu ajankohtaisesta kauhunäytelmästä, joka tapahtui koulussa tänään. (En tiedä liittyykö tapaukseen kiusaamista, mutta sen sanon, että miksi miksi miksi kiusaamisille ei kukaan tunnu voivan tehdä mitään. Miksi aikuisen painokkaasti sanoma "Älä kiusaa", ei toimi. Miksi? )

Eli koska tämä on mun blogi, niin mietin että kukakohan mä haluaisin olla huomenna ja miten ilmentäisin sitä pukeutumisella? Mistä löytyisi joku luova nero, joka sanoisi että yhdistä nuo ja nuo vaatteet keskenään ja näytät mahtavalta tai coolilta tai hauskalta? Tuhannetta kertaa mietin, miten saada vaatehuone siistiksi ja kiinnostavaksi ja sellaiseksi, että kaikki vaatteet on kivoja. Yhdessä instatilissä aikuinen nainen näytti hauskoja tapoja yhdistää vaatteita, mutta ne kaikki kaatuu mun reisiin. Mun reidet ei sovi yhteenkään asukokonaisuuteen. (Syö samperi vähemmän Mignon-munia!)

Olen käynyt kahdesti vesijuoksemassa, mutta se ei hoitanut mun reisiä kuntoon. 

Muita tapahtumia:

-Sain eilen kuopukselta spontaanin halauksen, kun tein päivällä itsetehtyjä lohkoperunoita ja lihapullatkin pyöräytin itse. (700 grammaa jauhelihaa, syöjiä kolme, kaikki meni. Minä söin kolme lihapullaa. )

-Torstaina koko perhe juhli pääsiäistä. Esikoinen teki karitsaa ja onnistui todella hyvin. Kastike oli konjakkipippurikastike, itse tehty sekin siis. Miniä leipoi kakun, joka oli hyvin herkullinen ja suklaisa. Meillä oli tosi kiva ilta. 

-Luin Eeva Kolun blogista kiinnostavan ajatuksen rahasta turvana. Sen että milloin kokee että säästöjä on tarpeeksi kaiken varalta. Eeva oli ensin säästänyt kuukauden menoja vastaavan summan ja olikin sitten ett Iik ei riitä. Nyt on kuukauden kuukauden rahat säästetty eikä vieläkään ole turvallinen olo. 

Samaistuin. Minäkin olin ajatellut että jos on kolme tonnia puskurissa (Ja ei, se ei vastaa mun puolen vuoden menoja :D ), niin sit olen fine. Nyt olen jo sitä mieltä että vähintään neljä tonnia pitää olla. Veikkaan että sekään ei sitten riitä. Turvan tunne tuleekin ehkä jostain muusta. 

Kolun blogista poimittu: MORGAN HOUSEL KIRJOITTAA kirjassaan Rahan psykologia, että yksi tärkeimmistä taloustaidoista ei ole osakepoiminta tai budjetointi, vaan psykologinen kyky olla jatkuvasti siirtämättä maaliviivaa. Toisin sanoen kyky ajatella, että tämä riittää, nyt voin olla tyytyväinen.

-Kun etsin tuota sitaattia, löysin Kolun postauksen kapselivaatekaapista ja iski pieni inspis. Se iski SIKSI, kun Kolukin oli alkujaan karsinut kaapistaan pois kaikki liian pienet vaatteet. Sitten kun oli kaappi tyhjentynyt hän alkoi miettimään mitä sinne tarvitsisi. 

Mä itseasiassa en vieläkään oikein haluaisi ostella mitään uutta. (just ostin leopardimekon) vaan haluaisin keksiä uusia tapoja käyttää vanhoja. 

Eli huomenna haluan siis olla joku kiinnostava hahmo, mutta koska huomenna on taas kylmää ja lumista ja kauheaa, niin ei ole helppoa. Toisekseen kun mä olen kotona vain  piiperön kanssa, niin mitä väliä mikä hahmo mä olen? Jännittävin asia mitä huomenna teen, on se että vien piiperön mäkkiin. 

#omenaviipale ja taloustietoa

Nauratti kuinka pienen pieni juttu mun keittiössä sai suuren suuren kohun aikaiseksi. Joku aika sitten mulla oli sosiaalityöntekijöitä kylässä ja kun kahvipöytään katoin myös kipon, jossa oli ohuita omenaviipaleita, suut loksahti auki. "Voiko noita noinkin viipaloida? Vitsi miten hyvin noi maistuu lapsille. Minäkin alan tehdä noin." 

Seuraavalla viikolla toinen sosiaalityöntekijä kertoi että hänen lapsensa haluaa nyt joka päivä syödä omenaviipaleita. Toinenkin sossu oli kertonut mikä suksee viipaleet on olleet. 

Eilen törmäsin yhteen sosiaalityöntekijään, joka kertoi miten innoissaan heillä lapset syö nyt omenaa. 

Ja siis, kyseessä tosiaan ohuet omenaviipaleet. :D Gourmetkeittiöstä päivää!

Omenoista talousmenoihin.

Ystäväni, joka viime viikolla kertoi että pitää pärjätä kaksi viikkoa satasella, viestitti viikkotilanteen. Hänellä on vielä 60 euroa jäljellä. Pakastinta tyhjennetty urakalla ja itsekin myönsi ettei heidän ruokavalionsa kovin ankealta kuulosta. Sisäfilettä, Hanna G sokerilohta, pitsaa, lihamureketta. 

Ryntäsin pakastimelle ja otin kassler pihvit sulamaan pojalle, joka syö niitä kaksi päivää. Jääkaapissa on kilo kanapihvejä, joista teen ehkä ensi viikolla sekä nugetteja, että itkukanaa tai marry me kanaa tai jotain muuta. Siinä olisi kolmen päivän ruoat. Tonnikalaa on monta purkkia, joten pastakastiketta tiedossa. Pakastimessa on myös jotain guajillo kanasuikaleita ja ehkä niistä joku pasta tai wokki tai joku tortillakääröhässäkkä. 

Taloustilillä 311 e viikoksi, eli oikeasti rahaa pitäisi jäädä reilusti vaikka joudun myös tankkaamaan. (jos ystävä siis selviää tuolla kuudellakympillä, mulla on tosiaan megaluksustilanne, enkä siis muuta ole väittänytkään.)

Mun tämän hetkinen suuri haave on, että kun olen matkarahan säästänyt ja puskurissa tarpeeksi rahaa (mikä on tarpeeksi?) alan laittamaan rahastoon reilusti enemmän kuin nyt plus lyhennän sitä asuntolainaa enemmän, kuin mun uusi maksuohjelma käskee. Edes molempiin satanen kuussa enemmän on ihan realistista. Varsinkin jos pääsiäinen menee ohi ja Mignon-munat loppuu kaupasta, enkä voi enää ostaa niitä. (Itsekuri, missä olet? Vai olenko edes yrittänyt etsiä?)

Kuopukseni juuri äsken sanoi että hän haluaa työn, josta maksetaan paljon ja hän haluaa olla rikas ja elää "hyvin", eikä ikinä joutua stressaamaan rahasta.

Yritin selittää, että vähempikin raha riittää, koska usein hyvätuloiset esim asuu liian kalliisti ja ne hyvät tulot valuu siihen asumiseen. (en jatkanut siihen, mitä sit tapahtuu kun ne hyvätuloiset eroaa ja toinen lunastaa toisen ulos talosta ja sitten elää kauniissa kodissa , mutta kaikki rahat menee siihen asuntolainaan.)

Olen vahvasti alkanut uskoa sanontaan Ei ne isot tulot vaan pienet menot. Tänään taas katsoin @kolmiokuudelle videoita, joissa kahdella kympillä ostaa perheelle monen päivän ruokia. Ne on ällistyttäviä, mutta silti realistisia vinkkejä. 

Voisinkin haastaa itseni siten, että katson mitä mun viikon ruoat maksaa. Hirveä vaiva kyllä laskea, mutta kiinnostaa. Saattaa olla et Mignon munat maksaa mun ruokia enemmän ja se fakta voisi pysäyttää mun karsean himon. 

Hei hei, kuitit ja laskin esiin. 

Parisuhdetraumat

 Vaihteeksi taas parisuhdetraumahöpinää.  Vaihdoin juuri kuulumisia yhden tutun kanssa, joka oli juuri muuttanut avoliittoon. Uusperheeseen. Mulle jymähti kivi vatsaan ja juuri ja juuri sain onniteltua onnellista. Oikeasti mun sisin huusi että ootteko hulluja, miksi haluatte pilata elämänne et onnee vaan matkaan. 

Vähän järkytyin itsekin, kuinka lähes vihamielisesti suhtaudun uusperhejuttuihin, vaikka se nyt omalla kohdalla ei ollutkaan mikään ongelma. Osin ehkä tutun "ihana jakaa arki jonkun kanssa" särähti kyyniseen mieleeni. Jos miehellä lapset on isoja ja asuvat omillaan ja naisella on kolme varhaisteiniä/teiniä, niin onnea ja iloa siihen arjen jakamiseen. Miten ajattelit että mies ottaa sun hommia itselleen?

Toinen kyyninen ystäväni puhui tästä myös. Hänestä miehet on koodattu sysäämään hommat naisen niskoille ja se näkyy parhaiten näissä "sun lapset".jutuissa. Että kuinka se mies osaa ottaa paikkansa joukossa ja kuinka se ihan oikeasti kykenee olemaan "avuksi". Nojoo, jos vaikka hoitais kauppa ja ruokajutut. 

Samassa keskustelussa puhuttiin että vaikka olemme joustavia, niin loppupeleissä ehkä aika joustamattomia. Jos on vuosia hoitanut omat ja lasten asiat itse, niin vaikea alkaa niitä tapoja muuttamaan, että mies voi kyllä saada nenilleen, jos yrittää siinä jotain omaa säätää. 

(ja kun on ne kasvatuserot välillä ystävyyssuhteissakin keskustelussa. Esim mä oikesti olen aika löperö ja lellivä ja välillä mua katsotaan vähän silmiä pyöritellen, et taas annan periksi jossain. Ystävyyssuhteessa nämä naurattaa, mutta parisuhteessa EI todellakaan.)

Kävikö selväksi että noi hommat ei siis kiinnosta mua enää :D

Kaikenlaista

 Joskus on kiva katsoa elämäänsä ulkopuolisen silmin. Viikon sisään olen kuullut että mun elämä vaikuttaa tasapainoiselta, on ihmeellistä, että mulla on lähes aina kukkia pöydällä, olen ällistyttävän joustava työasioissa ja taas senkin kuulin että olen Jumalan lahja. 

Lisäksi tänään mun sosiaaliohjaajat kävi kylässä ja yllä olevien lisäksi kuulin että olen pelastanut jonkun kollegan elämän. Olen kuulemma joskus hehkuttanut hormonien käyttöä ja kuinka unet parani ja nyt tää kollega oli mun innoittamana hankkinut hormonit ja elämä hymyilee. Nämä mun ohjaajat kyseli lisää ja totesivat ajavansa saman tien gynelle itsekin 😀

Eli aika hyvä viikko käynnissä. 

Viikonloppuna mulla oli vapaa viikonloppu. Kävin ystävällä, kahdessa poikien pelissä, toisella ystävällä ja katsonut viisi jaksoa Muodin huipulla ohjelmaa. 

Hirmu ihmeellisiä juttuja en selvästikään kaipaa. (Tuon mä sanon joka välissä, mutta aina mä silti sitä hämmästelen. )

Sadanstuhannes kunnianhimoinen Syö pakastimesta-viikko alkanut. Eilen syötiin sunnuntaina tehtyä bolognesea, tänään kylmäsvulohipastaa. Pahoin pelkään että viikon muutkin ruoat on pastavoittoisia, mutta ruoka kuin ruoka. 

Olisi aineita myös lihapataan ja kilo kanapihvejä esim nugeteiksi, mutta ehkä säästän ensi viikkoon , kun kaikki koolla eli kuopuksella äitiviikko. 

Lihapadasta tuli mieleen ystävä, jolla kävin viikonloppuna. Hänellä on todella huono rahatilanne ja pitää selvitä satasella kaksi viikkoa. Selitti että onneksi pakastimessa on kilo sisäfilettä, jonka ostanut alesta. " Pitää syödä pihvejä pari kertaa viikossa." Samaan aikaan hän teki parsapastaa. Nauroin että hänen köyhäilynsä ei minua nyt oikein vakuuta. 

Mä olen syönyt JOKA päivä kasvisnuudelifetahässäkkää. Mä en vaan kyllästy. Ja kun kyllästyn, niin keksin jonkun muun jota syön joka päivä. Mun lounaskin on joka päivä munakas ja kaksi juustoriisikakkua. Mä oon varmaan kulinaristien kauhu. 

Söin muuten ystävälläni elämäni ensimmäisen kasvispitsan. Oli ihan hyvää, en valita, mutta konseptina en vain tajua kasvispitsaa. Pitsa on mättöruoka. Kasvikset ei ole. Eli toi on joku todella hämäävä ruoka. Jos saisin krapulapäivänä tuollaisen, itkisin. (En juo koskaan niin että tulee krapula eipä sillä. )

Tuhlaavaisuusblogi

 Nyt loppui. Mä en enää jaksa nillittää kaupassa, enkä yhtään aio elää säästäväisesti, koska tuhoontuomittua kaikki kuitenkin. 

Koska ihan sama että jos jossain kohtaa yrittää säästää, koska toisaalla menee kaikki rahat joka tapauksessa. (keskimmäisen autokoulu ei mene putkeen. Lisätunnit ja inssi 450 e, uudet tunnit ja inssi 290e. Toivottavasti jää tuohon, koska rahat loppuu)

Aion siis elää siten, että kun raha liikkuu, niin virrat kuljettaa sitä ees taas ja takaisin mulle. 

Mutta huomasin kyllä juuri, etten ole tänä vuonna ostanut yhtäkään vaatetta itselleni enkä usko ostaneeni yhtäkään sisustustavaraakaan. Pari kirjaa kyllä, mutta mulla on lahjakortti, niin sitähän ei lasketa.

Kirjoista puheenollen, Suomalaisessa kirjakaupassa on nykyään systeemi, että jos kuukaudessa palauttaa kirjan, saa vitosen lahjakortin. Pidin ajatusta ylityhmänä. Miksi mä ostaisin kirjan ja palauttaisin sen pikkukorvauksella. Et jospa kirjasto olisi fiksumpi juttu. Nyt vaan kävi niin, että ostin mielipuolisen huonon chick lit kirjan, jota en kestänyt katsoa kodissani, joten palautin sen ja sain sen vitosen. 

Kallis oppiläksy. Ei saa ostaa random sontaa. (Ystävykset rakasti suklaata ja söi sitä koko ajan ja jokainen murhe lääkittiin suklaalla. "Oi ei, miehesi teki itsemurhan, ota pala suklaata suuhun, niin olo helpottuu.")

Pieni tuhlaavaisuus on sekin huippuidea, jonka toteutan huomenna. Vien lapset lapsiparkkiin ja menen vesijuoksemaan. Hinta on kymppi bensaan ja ainakin 7 euroa uintimaksua, mutta palkkana oma aika ja liikunta ekaa kertaa vuosiin. Tämän saman teen kahtena seuraavana viikkonakin ja siihen se loppuukin. Lapsiparkki päättyy. Mutta hei, kolme kertaa omaa aikaa ja liikuntaa. Jostain  se on iloittava. 

Viikonloppuna mulla on ensimmäinen viikonloppuvapaa tänä vuonna. Mulla ei ollut suunnitelmia vapaille ja nyt näyttää siltä, että se menee pojan koriksen parissa, mikä ei todellakaan ole se mun ideaalitilanne. Siis vaikka tykkäänkin käydä peleissä, niin en olisi toivonut että mun lauantai-ilta menee siihen. 

Aiheesta kirjoitti juuri ystäväni facessa. Hänellä menee kaikki viikonloput lasten koripallojuttuihin eikä edes muista milloin olisi ollut viikonloppu vain itselle. Hän mietti millaista elämä on sitten joskus ilman tätä. Hän pelkää, että elämä on sitten tyhjää ja hän tuntisi itsensä turhaksi. Jotenkin pystyin samaistumaan tuohon. Pelkoon ja turhuuteen. Mutta muiden elämää seuranneena tiedän, että tyhjä tila täyttää itsensä. 

Mä olen viime aikoina ollut kiireen lisäksi aika flegu. Taas harmittanut etten ole kirjoittanut tänne mun tuhansia ajatuksia, jotka ei liity säästämiseen. 

Ainiin, varasin Kreikan matkan. Lähden ystävän kanssa juhlimaan hänen viisikymppisiään.